| ORANKI ART 12 NÄYTTELYKUTSU Oranki Art ry järjestää kansainvälisen ympäristötaidenäyttelyn 11.6.- 30.9.2012 Orangissa Pellon kunnassa. ORANKI ART 12 näyttelyssä ei ole varsinaista teemaa ja sinne tehtävät uudet teokset on sovitettava maisemaan ja suhteutettava näyttelyalueella jo oleviin teoksiin. Näyttelyalue on pitkä kapea mäntymetsäinen soraharju, jonka laella on tie, jota pitkin kulkien yleisö voi katsella taideteoksia. SINUN EHDOTUKSESI Pyydämme ehdotustasi taideteokseksi ORANKI ART 12 ympäristötaidenäyttelyyn. Lähetä suunnitelmasi, johon sisältyy luonnoksia, kuvaus tai kuvia tulevasta teoksesta, arvio tarvittavista materiaaleista ja kustannuksista. Liitä mukaan ansioluettelo ja mielellään kuvia aikaisemmista taideteoksistasi. Lähetä ehdotuksesi ympäristötaideteokseksi Oranki Art ry:lle viimeistään 31.3.2012 OSALLISTUJAT Ympäristötaidenäyttelyyn valitaan hakemusten perusteella noin 12 taiteilijaa Suomesta ja ulkomailta. Taiteilijat valitsee Oranki Art ry:n hallitus. MAJOITUS JA RUOKAILU Kutsutuille taiteilijoille on järjestetty taiteilijatyöpajan ajaksi ruokailu ja majoitus. MATKA- JA TEOSKUSTANNUKSET Taiteilijoille korvataan mahdollisuuksien mukaan osa matkakuluista Orankiin. Lisäksi taiteilijoille korvataan mahdollisuuksien mukaan materiaali- ja kuljetuskustannuksia. AIKATAULU Toukokuussa Näyttelyyn valitut taiteilijat esittävät tarkennetut teossuunnitelmansa. 11.- 20.6.2012 Taiteilijoiden työpaja (workshop), jossa taiteilijat rakentavat ja pystyttävät näyttelyn taideteokset paikanpäällä. 20.6.2012 Näyttelyn avajaiset. 21.6.- 30.9.2012 Näyttely avoinna yleisölle. LISÄTIETOJA www.orankiart.fi / info(at)orankiart.fi Pekka Syväniemi, +358 50 5763977, pekka.syvaniemi(at)gmail.com Orankitie 67 B 95710 NAAMIJOKI Tuomas Korkalo, +358 44 5358744, tuomas.korkalo(at)gmail.com Teosehdotukset näyttelyyn voi lähettää sähköpostilla Tuomas Korkalolle, tai postitse Pekka Syväniemelle. |
||||||